Tekstin alkuun
Etusivu - Työttömien ay-jäsenten tukiyhdistys ry
Tiinan jokapaikan kastike, paahtokasvikset sekä punajuuripihvit

Jokapaikan kastike

- purkki kermaviiliä

- valkosipulia (ehkä 1 kynsi) murskattuna

- hieman pippuria

- hieman suolaa

Ainekset sekoitetaan keskenään purkissa ja tarjoillaan siitä. Näin vältämme tiskiä.

Käytä vaikkapa keitettyjen perunoiden kanssa. Jos on rahaa ostaa lihaa, niin sopii se lihankin kanssa. Jos ostat makkaraa, niin laita kastikkeeseen loraus sinappia ja sekoita joukkoon. Valkosipulin voi jättää poiskin.

 

 

Paahtokasvikset

- perunoita

- punajuurta

- porkkanaa

- sipulia

- paprikaa

- timjamia

- suolaa

- pippuria

Voitele uunipannu öljyllä ja lämmitä uuni +200 asteeseen.

Pese ja kuori tuoreet kasvikset. Leikkaa kasvikset viipaleiksi ja asettele ne uunipannulle. Mausta kasvikset suolalla ja rouhitulla pippurilla, ripottele kuivattua timjamia myös. Lorauta kasvisten päälle hieman öljyä.

Paista kasviksia tunnin verran. Päällimmäisistä kasviksista tulee mukavan rapsakoita.

Voit valita listasta itsellesi mieluisimmat kasvikset, kaikkia ei toki tarvitse käyttää, paprikat ovat yleensä aika kalliita. Sen sijaan voit lisätä vaikkapa kokonaisia valkosipulin kynsiä paahtumaan. Tämä on meillä ollut lasten erityinen herkkuruoka.

 

Punajuuripihvit

Tämä on klassikkoresepti.

- keitettyjä ja kuorittuja punajuuria

- kananmunaa

- vehnä-/graham-/ruisjauhoja lautasen pohjalle

- suolaa (1 tl), pippuria (hieman)

- öljyä paistoon

Viipaloi punajuuret reiluiksi (n. 0,5 cm) viipaleiksi.

Sekoita jauhoihin rouhittu pippuri ja suola.

Vatkaa kananmuna kupissa ja lisää siihen hieman vettä.

Kuumenna paistinpannu ja lisää siihen öljyä.

Kasta punajuuriviipaleet kananmunaan, sitten kierittele jauho-suola-pippuriseoksessa ja sen jälkeen laita paistinpannuun paistumaan. Käännä hetken kuluttua.

Nauti vaikkapa keitettyjen perunoiden kanssa.

© 2006 Työttömien ay-jäsenten tukiyhdistys ry - Tekninen toteutus Optinet kotisivut